Tarpeisiin vastaavat palvelut perheille:

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tehty paljon työtä jo kuluvalla valtuustokaudella. Perheneuvolan psykologien ja sosiaalityöntekijöiden paikat saatiin täytettyä ja jonoja purettua. Tilanne on lähtenyt jälleen heikentymään voimakkaasti. Koska valtakunnallisestikin on pulaa kyseisistä ammattilaisista ja mahdollisesti emme saa kaikkia virkoja nopeasti täytettyä, on mietittävä miten perheiden tarpeisiin vastataan.

Nopeita ja kevyempiä palveluita on kehitetty ja niitä pitää lisätä. Sähköisen perhekeskuksen luominen ja sitä kautta saatava tieto ja apu, ovat olleet hienoja askeleita eteenpäin. Yhteistyömahdollisuuksia toisten kuntien ja erikoissairaanhoidon kanssa on selvitettävä, että tutkimuksiin odottavien lasten odotusajat saadaan kohtuullisiksi.

Lastensuojeluperheiden palveluihin on lisätty huomattavasti rahaa kuluneella kaudella. Vaikuttavuus ei kuitenkaan ole ollut toivottua. On tärkeää selvittää miksi huostaanottojen määrä kasvaa, vaikka palveluihin on panostettu. Toimet tulee kohdentaa niin, että ne todella auttavat. Avun oikea-aikuisuus on erittäin tärkeää. Mitä aiemmin apua pystytään antamaan, sitä paremmin raskailta toimilta säästytään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *