Viimeaikoina olemme saaneet lukea siitä, että varhaiskasvatus on kriisissä. Juuri silloin, kun työllisyys on Suomessa kehittynyt hyvin ja vanhemmat tarvitsevat lapsilleen turvallisen ja hyvän varhaiskasvatuspaikan, on sen toteuttamisessa ongelmia, kuten henkilökuntapula ja lasten lisääntyneet erityistarpeet.
Koulutetut ammattilaiset ovat hyvälaatuisen hoidon, kasvatuksen ja opetuksen lähtökohta. On hienoa, että julkisen puolen sopijajärjestöt saivat eilen 7.3.2023 sovittua seuraavan kahden vuoden palkankorotukset, joilla myös varhaiskasvatuksen palkkakehitys pysyy muiden alojen mukana. Tämä omalta osaltaan vaikuttaa työssä jaksamiseen. Palkkaneuvottelut kuuluvat edunvalvontajärjestöille, niitä ei eduskunnassa käydä, mutta monta muuta asiaa siellä ratkaistaan.
Ryhmäkoko saatiin tällä hallituskaudella palautettua niin, että seitsemää yli kolmevuotiasta kohti on yksi aikuinen ja neljää alle kolmevuotiasta kohden yksi aikuinen. Tämä oli hyvä, laatua parantava muutos. Uuden varhaiskasvatuslain (voimaan 1.9.2018) mukaan henkilöstön koulutusvaatimuksia on muutettu niin, että sosionomit eivät enää voi toimia varhaiskasvatuksen opettajina. Lain siirtymäaika päättyy 2029 loppuun. Tämän jälkeen varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on oltava 2/3 osalla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus ja näistä vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.
Tilanne on tällä hetkellä se, että pula on kaikista varhaiskasvatuksen ammattilaisista. Niin opettajista, sosionomeista kuin hoitajista. Moni varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskeleva ei jää sinne töihin, vaan jatkaa opintojaan. Sosionomit suuntautuvat muille aloille, samoin kuin lähihoitajat, joiden palkkaus muissa tehtävissä on huomattavasti parempi. Koulutuksen aloituspaikkojen määrää on syytä tarkastella. Yksi Suomen koulutuksen vahvuuksista on ollut mahdollisuus jatkaa opintojaan eteenpäin. Samalla on tärkeää turvata riittävä valmistuvien määrä myös työelämään. Laki muutosta kelpoisuusehtojen suhteen, on syytä tarkastella uudelleen, ennen kuin siirtymäaika päättyy. Onko tarve esimerkiksi sosionomien ja varhaiskasvatuksen opettajien tehtäväjaon muutoksiin niin, että työ olisi kiinnostavampaa ja kannustavampaa molemmille? Mikä on koulutettujen hoitajien vastuu ja rooli? Miten työn sisällöstä saadaan kiinnostava ja motivoiva niin, että myös kuormittavuus vähenee? Kaikille ammattiryhmille työolosuhteiden ja työympäristön parantaminen on merkittävä asia.
On erittäin tärkeää, että varhaiskasvatuksen toiminta on hyvin suunniteltua ja tukee lapsen kasvua sekä hyvinvointia. On kuitenkin myös niin, että mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän hän kaipaa hoivaa ja turvallista ympäristöä. Hoivan antamiseksi varhaiskasvatuksessa tarvitaan osaavia ja turvallisia käsiä sekä kiireetöntä tekemistä. Onko tässä syytä ottaa askel taaksepäin ja mahdollistaa entisten päiväkotiapulaisten paluu? Sosiaali-ja terveydenhuoltoon haetaan ratkaisua hoiva-avustajien kautta, samaa koulutusmallia ja toimintaa voisi sovittaa myös varhaiskasvatukseen. Alle kolmevuotiailla ei ole vielä kiire muuhun oppimiseen, kuin turvallisesti ja rauhassa toisiin ihmisiin tutustumiseen. Uskon, että myös vanhemmille kaikkein tärkeintä on voida luottaa lapsensa turvallisiin käsiin.
Mitä isommasta lapsesta on kyse sen merkityksellisemmäksi muuttuu turvallisuuden lisäksi muu toiminta. Ikätasoon ja lapsen kehitykseen oikein suunniteltu toiminta tuo onnistumisia oppimisessa ja toisten kanssa yhdessä toimimisessa.
Riittävä henkilöstöresurssi myös isompien lasten kanssa, antaa mahdollisuuden toiminnan ohjaamisen lisäksi, huomioida lapsen persoonan ja tunteet. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdatuksi ja hyväksytysi omana itsenään. Ryhmässä toimimisen taitojen harjoitteluun on tärkeää saada riittävästi tukea ja aikaa. Enemmän tukea tarvitsevien lasten huomioiminen ryhmiä muodostettaessa on avain asemassa toiminnan kannalta. Jokaisella lapsella on oikeus leikin ja oppimisen rauhaan sekä iloon. Päivistä ei saa muodostua selviytymistaistelua, ei lapsille eikä henkilökunnalle. Riittävä, lapsen tarpeisiin vastaava tuki mahdollistaa lapsen sujuvan polun varhaiskasvatuksen kautta kouluun, opintoihin ja lopulta töihin. Perusta tälle polulle luodaan kodeissa ja varhaiskasvatuksessa. Vanhempien tukeminen tehtävässään tietoa ja konkreettista ohjausta antamalla, on yksi varhaiskasvatuksen merkittävä tehtävä ja onnistuessaan vähentää tarvetta vahvemmille tukitoimille. Tärkeää on myös muistaa perhepäivähoito yhtenä varhaiskasvatuksen muotona. Pieni, kotiympäristössä toimiva ryhmä voi olla monelle perheelle hyvä vaihtoehto, kun lapsen varhaiskasvatuspaikan vaihtoehtoja mietitään.
Lopuksi voi vielä todeta, että varhaiskasvatuksella on monen lapsen elämässä merkittävä ja iso rooli. Koetut onnistumiset, hyvä suhde aikuisiin ja kavereihin, turvallisuus ja arvostus kantavat pitkälle polulla aikuisuuteen. Näiden tärkeiden kokemusten saamiseksi on toimintaympäristön oltava kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille houkutteleva ja kannustava.
